Perjantaista 17.toukokuuta alkaen Olympiaterminaalin taksikaista on varattu ainoastaan Sataman sopimustaksiyhtiöille Taksi Helsingille ja Lähitaksille. Järjestelyllä halutaan varmistaa laivamatkustajille laadukkaat, luotettavat ja turvalliset taksiliikenteen palvelut terminaalilta. Jatkossa sopimustaksikaistat laajenevat myös Hernesaaren risteilylaiturille palvelemaan kansainvälisiä risteilymatkailijoita.
Kiinteähintaisten kyytien suosio suomalaisten keskuudessa kasvaa jatkuvasti. Suosiota selittää yhtäältä mahdollisuus säästää taksin hinnassa ja toisaalta halu välttyä ikäviltä yllätyksiltä hintojen suhteen. Kasvava trendi heijastelee mahdollisesti muutosta tulevaisuuden hintakäytännöissä. 02 Taksin kautta tilatuista kyydeistä 55 % oli kiinteähintaisia vuonna 2023.
Taksien asemapaikkavelvoitteen poistuttua vuonna 2018 taksiyritykset ovat voineet vapaasti määrittää omat toimialueensa ja -aikansa. Taksipalvelujen sijoittuminen tapahtuu nyt entistä selvemmin markkinaperusteisesti kysynnän ohjaamana eli taksipalvelut ovat keskittyneet aiempaa enemmän väkirikkaimmille alueille. Harvempaan asutuilla alueilla taksipalveluita on heikommin saatavilla erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Lähitaksin kaikille noin tuhannelle brändin alla ajavalle yrittäjälle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Lähitaksi on yksi Suomen suurimmista taksivälitysyhtiöistä noin 1300 taksilla ja 3000 kuljettajalla. Lähitaksi Oy välitysyhtiönä sai Avainlipun vuonna 2019.
Taksimarkkinaseurannassa kerättyjen maksutietojen perusteella taksimatkojen hintataso on säilynyt lähes ennallaan verrattuna hintasääntelyn vapautumiseen vuonna 2018. Uudellamaalla hinnat ovat laskeneet keskimäärin 20 prosenttia ja pääosin nousseet muualla Suomessa. Sovelluksella tilatut kyydit ovat olleet halvempia kuin muiden tilaustapojen kautta tilatut kyydit.
Vuonna 2021 uudistettu taksilainsäädäntö toi viranomaisille uusia toimivaltuuksia valvoa taksitoimintaa. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom valvoo taksiliikenneluvan haltijoita ja luvan myöntämisen edellytysten täyttymistä, taksiliikenteen koulutusorganisaatioita sekä taksinkuljettajien koetilaisuuksia.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita. Keskiviikkona 26.10.2022 Helsinki-Vantaan lentoasemalla toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 42 taksia, joista 19:ssä oli huomautettavaa.
Lähitaksin teettämän taksiturvallisuustutkimuksen mukaan turvallisuuden koetaan heikentyneen taksiasiakkaiden mielestä viime vuosien aikana Uudellamaalla. Turvattomuutta ovat kokeneet yhä useammat asiakkaat. Eniten turvattomuutta on koettu liikenneturvallisuuden (esim. ajotapa) ja taloudellisen turvallisuuden (hinnoitteluun ei voi luottaa) osalta. Turvattomuutta kokeneista yli kolmannes on kokenut myös fyysistä ja psyykkistä turvattomuutta: naiset fyysistä 14 % ja psyykkistä turvattomuutta 16 % miehiä enemmän.
Suomen Lähilogistiikka Oy on 100-prosenttisesti kotimainen, yhteiskunnan korvaamiin taksimatkoihin ja palveluihin keskittynyt yritys. Lähilogistiikan omistaa vuonna 1965 perustettu Lähitaksi Oy, joka on yksi suurimmista taksiyrityksistä Suomessa. Lähikyyti on Kela-korvattavien taksimatkojen palvelu- ja markkinointinimi.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Verohallinnon yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita. Lauantaina 11.12. Tampereella toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 60 taksia, joista 33:ssa oli huomautettavaa. Liikennevirhemaksuja määrättiin 25.
020202 Palvelu ja taksipalveluita tarjoava Menevä ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on tarjota suomalaisille laadukkaita ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taksipalveluita, myös taksiliikenteen vapautuessa. 020202 Palvelu on kotimainen puhelinpalvelu, joka avustaa asiakkaita muun muassa taksiasioissa.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi