Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Tietokoneen sulkeminen voi pelastaa työpaikkoja

Organisaatiot pyrkivät kiristämään kukkaronnyörejään usein isoilla toimenpiteillä, kuten esimerkiksi lomautuksilla. Pienilläkin asioilla on kuitenkin merkitystä, sillä esimerkiksi ict:n energiankulutus on lentoliikenteen luokkaa. Sulkemalla käyttämättä olevan tietokoneen voitaisiin sekä säästää rahaa että toimia ekologisemmin.

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa lisäsäästöt ovat tarpeen niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Organisaatiot ja yritykset hakevat säästöjä muun muassa lomauttamalla työntekijöitä ja karsimalla ylimääräisiä kuluja. Säästöä tulee myös kulutustottumusten tarkkailusta, sillä erityisesti sähkölaitteet vievät usein virtaa aivan turhaan.

– Sähkölaitteita on turha pitää päällä, jos niitä ei käytetä. Paljon käytettyjen laitteiden energiankulutusta kannattaa tarkkailla, sillä eri laitteiden kulutuksessa on eroja. Etenkin tietokoneet ovat varsinaisia energiasyöppöjä, toteaa Ravensoftin myyntipäällikkö Andreas Siponen.

Ict kuluttaakin yhtä paljon energiaa kuin koko lentoliikenne maailmanlaajuisesti, mikä merkitsee isoa määrää sekä energiaa että rahaa. Työpaikoilla työasemien säästöpotentiaali vaihtelee yrityksestä riippuen 20 ja 50 euron välillä. Lisäkuluja koituu myös koko ajan päällä olevien tietokoneiden lämmittämän ilman jäähdyttämisestä.

– Tietokoneiden kulutuksen optimointiin on tarjolla ohjelmisto, jolloin käyttäjän ei tarvitse itse muistaa sulkea konetta. Ohjelmistot ovat helppoja asentaa ja käyttää, vähän kuin laittaisin cd:n koneeseen. Energiankulutuksen optimointi myös auttaa yrityksiä toimimaan ekologisemmin ja pienentämään hiilijalanjälkeään.

It:n vai talousosaston heiniä?

Suomalaisyritykset suhtautuvat vaihtelevasti säästämiseen sähkökulutusta tarkkailemalla. Siposen kokemuksen mukaan perusajatus kulutusta optimoivasta ohjelmistosta on hyväksytty, mutta tielle tulevat budjettiongelmat ja yritysten osastojen väliset erot.

– Ongelmana on se, että it-osasto, joka olisi ohjelmiston ostaja, ei maksa yrityksen sähkölaskua, vaan maksuista huolehtii talousosasto. Asetelma on vähän kuin pesisi naapurin pyykkejä eli ihan kivaa, että naapurilla on puhtaat vaatteet, mutta miten se minua auttaa, Siponen kuvailee.

Käytännössä optimointi jää usein tekemättä, sillä toiseen osastoon kohdistuvien säästöjen osalta asioiden vieminen eteenpäin voi olla haastavaa. Ratkaisu saattaa kuitenkin löytyä osastojen välisestä yhteistyöstä eli it-osaston ja talouspuolen viemisestä samaan neuvottelupöytään.

– Esimerkiksi Omniassa it-osasto koki, että ohjelmisto olisi hyödyllinen, mutta heidän budjetissaan ei ollut rahaa sen ostamiseen. Teimme mittaukset potentiaalisesta säästöstä ja otimme neuvotteluihin mukaan talousosaston, joka ihmetteli jo palaverin puolivälissä, miksei ohjelmistoa ole vielä ostettu.

Virransäästöä myös matkapuhelimiin

Tietokoneet eivät ole ainoita laitteita, joihin on tarjolla virransäästöohjelmistoja. Esimerkiksi Nokian älypuhelimiin on saatavilla softa, jonka avulla akun kestoa voidaan pidentää.

– Monet tuttavani ja kaverini valittavat, että heidän älypuhelimissaan akku ei kestä kunnolla. Softan avulla akku saadaan kuitenkin kestämään kolme prosenttia pidempään, minkä huomaa käytössä selvästi, Ravensoftin myyntipäällikkö Andreas Siponen kertoo.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi