Hacklin hioi strategiansa – Tavoitteena hallittu kasvu

Teksti: Merja Maansalo
Kuvat: Hacklin-konserni
Hacklin-konsernia voi täydellä syyllä kutsua logistiikka-alan konkariksi. Yhtiöllä on takana kunnioitettavat 110 toimintavuotta. Toimitusjohtaja Björn Palm sanoo, että konserniemoyhtiö Oy Hacklin Ltd:n ja sen tytäryhtiöiden liiketoiminnat ovat kehittyneet myönteisesti. Strategian ydinteemoja ovat asiakaslähtöiset ja laadukkaat palvelut, tehokas verkostomainen toiminta, kustannustehokkuus sekä kyky uudistua.
− Haluamme kasvaa itsenäisten tytäryhtiöidemme avulla ja asiakkaidemme mukana.
Palm näkee selvää kasvupotentiaalia muun muassa projektirahdeissa ja varastopalveluissa.
− Varastokapasiteettimme on HaminaKotka- satamassa kasvanut kahden viime vuoden aikana kolmanneksella ja käytössä on nyt melkein 100 000 neliötä.
Neljän tehokärki
Hacklin-konsernin alaisuudessa toimii monia tytäryhtiöitä. Niillä jokaisella on oma erityisosaamisalueensa ja ne muodostavat yhdessä kattavan palveluverkoston. Palmin mukaan Hacklinilla on selkeä kasvustrategia.
− Se nojaa neljään tukijalkaan, joita ovat Oy Hacklin Port Service Ltd, Oy Hacklin Logistics Ltd, Oy Hacklin Hamiko Ltd ja Oy Hacklin Bulk Boys Ltd.
Porin toiminnoille perustettu Hacklin Port Service, joka aloittaa toimintansa vuoden alussa, on konsernin suurin yksikkö. Se toimii Porin satama- alueella ja vastaa ahtauksesta, varastoinnista ja niihin liittyvistä liitännäispalveluista.
− Uusi yhtiö Porin toiminnoille selkiyttää konsernirakennettamme ja luo myös tätä kautta kasvupohjaa.
Ovelta ovelle
Hacklin Logistics on konsernin kansainvälisin yhtiö. Sen pääpaikka on Espoossa, mutta se tekee tiiviistä yhteistyötä Shanghaissa toimivan Hacklin China Ltd:n kanssa. Yhtiö tarjoaa logistiikka- ja kuljetuspalveluja maailmanlaajuisesti ovelta ovelle -periaatteella. Sen erityisvahvuutena on laaja kokemus vaativista projektikuljetuksista sekä kyky tuottaa räätälöityjä palveluja asiakkaille.
− Palveluvalikoimaan kuuluvat kaikki kuljetusmuodot, mutta erityisesti panostamme lentorahtiin sekä kontti- ja merikuljetuksiin. Vankka kokemus kansainvälisistä rautatiekuljetuksista täydentää palvelukonseptiamme. Yhtiössä työskentelee 25 henkilön monikansallinen huipputiimi.
− Kansainvälinen bisnes perustuu verkostoihin ja Hacklin Logistics on luonut ympärilleen tehokkaan projekti- ja agenttiverkoston, Palm sanoo.
Venäjä- ja IVY-osaaja
Hacklin Hamikon pääkonttori sijaitsee Haminassa, mutta se toimii yhdessä Hamiko-konsernin Kotkan, Helsingin, Moskovan ja Pietarin toimipisteiden kanssa. Yhtiön toiminta pyörii pitkälti varastoinnin ja transitoliikenteen ympärillä. Se tarjoaa huolinta-, tullivarasto- ja kansainvälisiä kuljetuspalveluja kaikilla kuljetusmuodoilla.
− Hamikon vahvuutena on Venäjän ja IVY-maiden logistiikkaosaaminen. Yhtenä sen erikoisuutena ovat konsultointipalvelut. Hamiko on kumppanina yrityksille, jotka ovat siirtämässä, aloittamassa tai laajentamassa toimintaansa Venäjällä.
Lisäksi yhtiöllä on AEO-valtuutetun taloudellisen toimijan status ja se on hyväksytty TRAFI:n valvotuksi edustajaksi lentorahdin käsittelyssä.
− Hamikon tytäryhtiö Moskovassa on myös yksi Venäjän virallisista rautateiden huolitsijoista. Tämä meriitti ei irtoa ihan helpolla, Palm huomauttaa.
Bulk-asiantuntija
Vuonna 2000 perustettu Hacklin Bulk Boys hoitaa kokonaisvaltaisesti pääasiassa kuivabulkin käsittelyä, varastointia ja kuljetuksia. Yhtiöllä on nykyaikaiset bulkin käsittelyyn soveltuvat varastot Kotkan satamassa Hietanen Etelä -osassa, josta on erittäin hyvät laiva-, juna- ja autoyhteydet. Lisäksi yhtiöllä on varastotiloja Haminan satamassa. Suurin osa tavaroista saapuu suursäkeissä tai irtona ja varastoidaan asiakkaan lukuun. Mahdollisen jatkokäsittelyn jälkeen ne toimitetaan asiakkaalle Hacklin Bulk Boysin omalla kuljetuskalustolla.
− Koska tämä yhtiömme käsittelee myös rehuraaka-aineita ja herkästi pilaantuvia tuotteita, henkilöstöltämme vaaditaan erityisosaamista kokonaisketjun hallinnassa sekä laatu- ja hygieniaosaamisessa.
− Eri tuoteryhmille on omat kuljetusyksiköt. Tällä tavalla kontaminaatioriskit voidaan minimoida.
Kilpailu on kireää Hacklinin liikevaihto on pysytellyt viime vuodet noin 50 miljoonassa eurossa.
− Emme enää tyydy paikallaan pysymiseen. Liikevaihdon ja volyymin kasvu ei kuitenkaan tule helpolla. Kilpailu on tiukkaa kaikilla sektoreilla.
− Uskon kuitenkin, että pitkäjänteinen toiminnan tehostaminen sekä ydinosaamisalueidemme kehittäminen tuovat tulosta ja volyymikasvua.
− Menestyksemme perustuu henkilöstön monipuoliseen osaamiseen, vankkaan ammattitaitoon sekä eri toimipisteiden väliseen yhteispeliin. Osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen kuuluvat yrityksemme ydinstrategiaan.
Artikkeli on julkaistu Kuljetus & Logistiikka -lehden numerossa 6 / 2018