Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Simec Systems kovassa iskussa – Vientiä uusille markkinoille

Pitkien ja painavien tuotteiden lastaus- ja purkujärjestelmiä valmistava, myyvä sekä kehittävä Simec Systems Oy saa jatkuvasti vahvempaa otetta globaaleista markkinoista. Itse tuotteet myyvät hyvin.

− Taustalla ovat vahva panostus tuotekehitykseen sekä myös tänä vuonna toteutettu yhtiöjärjestely, Simo Aitto-oja kertoo.

Aitto-ojan perustama Simec Systems Ky muutettiin osakeyhtiöksi ja yhtiön osakkaaksi tuli suomalaistaustaisen Metsi Group Oy.

− Saimme Metsi Groupin mukana organisaatioomme lisää kansainvälistä markkinointi- ja myyntiosaamista sekä kustannustehokkuutta laitevalmistukseen. Yhteistoiminnan avulla kasvu on lähtenyt hyvin liikkeelle, toimitusjohtaja Ville Volanen summaa.

Reviiri kasvaa

Yrityksellä ja sen nykyisillä tuotteilla on jo hyvät asemat kotimaassa ja eri puolilla Eurooppaa.

− Olemme vahvistaneet ulkomaista myyntitiimiämme ja saaneet jalansijaa muun muassa Englannin, Yhdysvaltojen ja Australian markkinoista.

− Jatkamme markkinointiin ja myyntiin panostamista. Tavoitteena on saada Suomessa valmistettavien tuotteiden globaali myynti etenemään voimakkaasti vielä tänä vuonna. Hän kertoo, että yhtiö tuo syksyn aikana markkinoille uusia tuotteita. Niiden vientiponnistelut kohdennetaan erityisesti Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan kehittyville markkinoille.

− Uusista tuotteista kerromme lisää syksyllä, Volanen lupaa.

Hyvää palautetta

Simec Systemsin laitteiden kokoonpanovalmistus on keskitetty Suomeen. Metsi Groupilla on pää- ja myyntikonttori Suomessa sekä tehtaat Suomessa, Virossa ja Ukrainassa. Tehtaiden kanssa tehdään laitevalmistuksessa tiivistä yhteistyötä. Simec Systemsin kehittämä kuormien lastaus- ja purkujärjestelmä perustuu innovatiiviseen haalauspalkkiin, joka tuo merkittäviä säästöjä asiakkaille.

− Ilman järjestelmiämme pitkien ja painavien tuotteiden lastaaminen merikontteihin ei ylipäätään ole mahdollista.

− Niiden avulla voidaan saavuttaa yli 50 prosentin kustannussäästöt yritysten lähetyskuluihin sekä nopeuttaa lastaustoimintaa merkittävästi, Volanen painottaa ja kertoo, että asiakaspalaute on ollut kautta linjan hyvää. Suomessa yhtiön tuotteita on käytössä muun muassa Valmetilla ja Transvalilla.

Vientiosaamista

Simec Systems Oy:n tuotteille on myönnetty patentti. Kesän 2021 aikana tuotteille on haettu lisäpatentteja Yhdysvaltain patenttiviranomaisilta.

− Käymme parhaillaan neuvotteluja useiden isojen kansainvälisten toimijoiden kanssa ja näkymät ovat lupaavia.

Teksti: Merja Maansalo
Kuvat: Simec Systems Oy

Referenssivideot:
https://simecsystems.com/references/

Simec Systemsin FL40-tuotteen esittely:

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi