Joulusesonki on täällä! Shipit tarjoaa jälleen kattavan yhteenvedon joulunajan viimeisistä lähetysajoista sekä parhaat asiantuntijavinkit loppuvuoden pakettien lähettämiseen. Tämän vuoden odotetaan olevan myös viimevuotista poiketen altis viiveille kansainvälisissä lähetyksissä. Posti suosittelee EU:n ulkopuolisten lähetyksien lähettämistä viimeistään 29.11.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on jälleen ilmoittanut Postiin kohdistuvista työtaistelutoimista. PAUn tukilakko uhkaa pysäyttää rahdin käsittelyn 23:ssa Postin rahtiterminaalissa ajanjaksolla 1.3.–8.3.2023 vaikeuttaen tänä aikana rahtikuljetuksia. Lakon tarkoitukseksi PAU ilmoittaa Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n 1.3.2023 alkavaksi ilmoitetun kuorma-autoalan lakon tukemisen.
Posti kertoi lokakuussa uudesta puhtaan kuljetuskaluston tiekartasta, joka sisältää suunnitelman jopa tuhansien uusien sähkö-, biokaasu- ja vetyautojen käyttöönotosta seuraavan kahdeksan vuoden kuluessa. Sähköpakettiautoja Postilla oli viime vuoden loppuun mennessä jo runsas 200 ja kuluvan vuoden aikana niitä hankitaan satakunta lisää.
PostNord on aloittanut suorat toimitukset lajitteluterminaaleistaan Pakettipisteen automaatteihin. Tähän asti PostNord on toimittanut paketit Pakettipisteisiin kumppanin kautta. Noutopistetoimitusten ottaminen omaan hallintaan on osa PostNordin strategiaa olla suomalaisille halutuin valinta verkkokauppojen kassoilla.
PostNord ottaa noutopisteiden pakettijakelut omaan hallintaansa tavoitteenaan Suomen paras palvelu verkkokauppaostajille. Tähän asti PostNord on toimittanut paketit noutopisteisiin kumppanin välityksellä. Oman noutopistekokonaisuuden myötä PostNord voi kehittää asiakaskokemusta ja sisäisiä prosesseja entistä omaehtoisemmin, mikä on osa sen strategiaa olla suomalaisille halutuin valinta verkkokauppojen kassoilla.
Posti Group ja Veddestagruppenin omistajat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Posti Group ostaa Veddestragruppenin koko osakekannan. Veddestagruppenin omistaa PEQ Invest sekä yhtiön johdon jäseniä. Veddestagruppen integroidaan osaksi Postin ruotsalaista tytäryhtiö Aditro Logisticsia kaupan vahvistuttua. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.
Joulunajan pakettilähetyksien määrän odotetaan taas rikkovan kaikki edelliset ennätykset. Koronan myötä ennätysmäisesti kasvanut verkkokauppa ja kuljetusyhtiöiden rajallinen kapasiteetti voivat aiheuttaa viiveitä joulunajan lähetyksiin. Pakettien kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä jo muutaman sentin ylitykset pakettien mitoissa voivat tuoda satojen eurojen lisälaskun.
Verkkokaupan sesonki on käynnistynyt vauhdilla, mikä näkyy Postin toimittamissa pakettimäärissä. Black Friday -viikon torstaina ja perjantaina Posti toimitti yhteensä yli 100 000 pakettia enemmän viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Viime viikolla paketteja toimitettiin reilut 1,5 miljoonaa kappaletta.
Posti sai marraskuussa käyttöönsä täyssähköisen sarjatuotantovalmisteisen Volvo FL Electric -sähkökuorma-auton. Ajoneuvoja on toistaiseksi Suomessa liikenteessä vain muutamia. Lisäksi Postin pääkaupunkiseudun rahtiterminaaliin on valmistunut uuden ajan suurteholatausasema, joka varmistaa sähköauton korkean käyttöasteen.
Posti ottaa käyttöön pakettien dynaamisen ohjausjärjestelmän marraskuussa kaikkialla Suomessa. Jatkossa tekoäly ja koneoppiminen ennakoivat muutoksia Postin automaattien täyttöasteessa. Automaattien taustalle tuotu tekoäly ennustaa jo 96 prosentin tarkkuudella, mitkä paketit noudetaan automaatista vuorokauden aikana. Oppivalla ennustemallilla paketit jaellaan ilman hukka-ajoa, lähelle kuluttajaa.
Postimerkkien syyskausi alkoi, kun keskiviikkona 2.9. tuli myyntiin neljä uutta postimerkkijulkaisua, joissa on 13 erilaista postimerkkiä. Merkeissä nähdään Tatu ja Patu, Postin palkitsemaa taidegrafiikkaa ja maalaus pienestä haaveilijasta. Lisäksi syyskuun postimerkeissä juhlistetaan YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää.
Valtiosihteerityöryhmä ehdotti tänään, että postinjakelussa siirryttäisiin kolmen päivän jakeluun vuoden 2022 alusta. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU korostaa, että jakelupäivien harventamisessa on kyse postipalvelujen heikentämisestä. Postin tulevaisuuteen vaikuttaa nyt entistä merkittävämmin valtionyhtiön henkilöstöpolitiikka.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi