Kevään tullen kaduille ilmestyvät taas mopot, moottoripyörät ja kesäautot. Liikennevakuutuskeskus muistuttaa, että ennen liikkeellelähtöä tulee hoitaa tärkeä velvollisuus: liikennekäyttöönotto. Yhtä tärkeää on muistaa vakuuttaa ajoneuvo, jos myös liikennevakuutus on irtisanottu. Ajoneuvon liikennevakuuttaminen on lakisääteinen velvollisuus, ja laiminlyönnin seuraukset voivat yllättää.
Vuonna 2021 liikenteessä tavattiin yhteensä 3 370 liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa, joista 1064 oli kokonaan ilman liikennevakuutusta. Näille ajoneuvoille määrätään vakuuttamattomuusmaksu koko siltä ajalta, kun vakuutus ei ole ollut voimassa. Maksuilla korvataan vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamia vahinkoja, jotka nousevat vuosittain miljooniin euroihin.
Tielläliikkujien velvollisuuksiin kuuluu onnettomuustilanteissa muiden auttaminen tai avun hälyttäminen. Pahimmillaan autoilijat saattavat ajattelemattomalla käytöksellään aiheuttaa vaaratilanteita tai lisäonnettomuuksia. Liikenneonnettomuuksiin ja kolareihin kuuluu myös vahinkoasian hoitaminen vakuutusyhtiön kanssa. Kokosimme poliisin ja vakuutusyhtiön ohjeet toimintaan onnettomuustilanteessa.
Moottoripyörät ja mopot yleistyvät jälleen liikenteessä kevään edetessä ja säiden lämmetessä. Ajokilometrien kertyessä lisääntyvät myös onnettomuudet, joiden riski on koholla erityisesti kauden alussa, kun teiden kunto ja ajotuntuman puute voivat tuoda yllätyksiä. Kauden alun huoltotöiden lisäksi täytyy muistaa kulkupelin liikennekäyttöönotto ja tarkistaa vakuutusasiat.
LähiTapiola-ryhmä maksoi asiakkailleen vahinkovakuutuskorvauksia yhteensä 744 miljoonaa euroa. Poikkeuksellinen koronavuosi heijastui asiakkaiden ilmoittamien vahinkojen kokonaismäärään ja maksettuihin korvauksiin, jotka laskivat hiukan vuodesta 2019. Myrskyjen aiheuttamien vahinkojen määrät nousivat selvästi vuoteen 2019 verrattuna.
Marraskuu on hirvi- ja valkohäntäpeurakolarien ruuhka-aikaa. Kyselytutkimuksen mukaan alle puolet autoilevista suomalaisista arvioi osaavansa toimia oikein, jos ajaisi hirvi- tai peurakolarin. Eläinkolareiden varalta päivystävät metsästäjät eivät marraskuussa nuku täysiä öitä etenkään tiheimmillä peura-alueilla.
Tielläliikkujien velvollisuuksiin kuuluu onnettomuustilanteissa muiden auttaminen ja avun hälyttäminen. Pahimmillaan autoilijat voivat käytöksellään aiheuttaa vaaratilanteita tai lisäonnettomuuksia. Liikenneonnettomuuksiin kuuluu myös asian hoitaminen vakuutusyhtiön kanssa. Kokosimme Poliisin ja vakuutusyhtiön ohjeet oikeanlaiseen toimintaan onnettomuustilanteessa.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi