Neste laajentaa touko-kesäkuun 2022 aikana lasinpesunesteautomaattien verkostoa tuomalla automaatteja 17:lle uudelle Neste Express -asemalle Etelä-, Länsi- ja Kaakkois-Suomessa. Laajennuksen myötä autoilijat voivat tankata lasinpesunestettä suoraan pistoolista ilman muovipakkauksen ostamista jo yhteensä 62 Easy Fill -automaatilta ympäri Suomen.
Suomessa ostetaan nyt EU:n kalleinta bensiiniä ja toiseksi kalleinta dieseliä. Hallitusten toimenpiteet tilanteen helpottamiseksi ovat purreet monissa muissa maissa, mutta meillä ei vaikuttavaa helpotusta ole saatu aikaiseksi. Korkealla energian hinnalla on vaikutusta ihmisten ja yritysten toimeentuloon ja se toimii myös veturina inflaation kiihtymiselle.
HSL:n viimeisen puolen aikana tekemät tutkimukset kertovat, että Helsingin seudulla arvostetaan joukkoliikenteen palveluita. BEST-tutkimuksen ja ennätyshyvien NPS-lukujen mukaan asiakkaat ajattelevat, että joukkoliikenne tarjoaa rahoille vastinetta. Koronapandemiaa edeltäviin matkustajamääriin on kuitenkin vielä paljon matkaa.
Keväisen lämmin ja aurinkoinen sää on nopeuttanut viimeistenkin lumien sulamista, ja tulvatilanne on voimistunut Uudenmaan ELYn alueella monin paikoin 2000-luvun ennätyslukemiin. Laajoja peltoalueita on tulvaveden peittämänä ja useita tieyhteyksiä on poikki. Tulvahuippu odotetaan saavutettavan viikonlopun aikana.
Kuljetusyritysten edunvalvoja SKALin mielestä hallituksen on pidettävä kiinni kehysriihessä asettamasta tavoitteesta, ettei liikenne- ja viestintäministeriölle osoitettu säästö kohdistuisi perusväylänpitoon. Järjestön tilaaman WSP Finlandin tuore tutkimus todistaa, että tiestöllä on myös merkittävä päästöjä vähentävä vaikutus.
Hallituksen on peruttava kehysriihineuvotteluissaan liikenteen menoleikkaukset, vaativat Rakennusteollisuus RT ja sen jäsenliittona väyläalan urakoitsijoita edustava INFRA. ”Nyt ratkaistaan, pysyttelemmekö väylien turvallisuudessa ja palvelukyvyssä mitattuna enää edes auttavasti läntisessä standardissa”, RT:n varatoimitusjohtaja Paavo Syrjö arvioi.
Sähköpotkulautayhtiö Voi tuo tänään Helsingissä ja Espoossa kaduille uudet sähköpotkulautansa talvitauon jälkeen. Uudessa Voiager 5 -mallissa on muun muassa entistä tehokkaammat jarrut ja aiempaa suurempi eturenags. Voin selvityksen mukaan sähköpotkulautamatka alkaa Helsingissä todennäköisimmin julkisen liikenteen solmukohdista, kuten rautatieasemalta tai Ruoholahden metroasemalta.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mielestä on hyvä, että kuljetusalalle saadaan viimein tukea Ukrainan sodan aiheuttamien polttoaineen hintapaineiden vuoksi. Hallituksen varautumisen ministerityöryhmä päätti tänään ammattiliikenteen tukipaketista.
Hallituksen on torjuttava kehysriihessä liikenteeseen kohdistuvat menoleikkaukset sekä turvattava kone- ja infra-alan yritysten toiminta alentamalla kevyen polttoöljyn vero EU-minimiin, Rakennusteollisuus RT vaatii. Alan yrityksillä on keskeinen rooli Suomen huoltovarmuuden turvaajina. Myös kuntien kyky edistää vihreää siirtymää ja investointeja vaatii hallituksen toimia, muistuttaa RT.
Konenäön suomalainen edelläkävijä MarshallAI ja älykkään liikenteen asiantuntija Dynniq Finland etenivät kolmanteen vaiheeseen EU:n rahoittamassa kolmivuotisessa AI4Cities-projektissa. Projektin tavoitteena on kehittää Euroopan johtavien kaupunkien liikkuvuuden ja energian haasteisiin tekoälyratkaisuja, joilla voidaan karsia hiilidioksidipäästöjä ja edistää ilmastotavoitteiden toteutumista.
Saksalainen ADAC toteutti laajan, testidataan perustuvan tutkimuksen renkaiden pienhiukkaspäästöistä. Aineiston analyysi osoittaa selkeästi, että Michelin on johtava rengasvalmistaja pienhiukkaspäästöjen vähentämisessä. Tutkimuksessa analysoitiin miltei sadan henkilöauton kesä- ja talvirenkaan testidata.
Mikromobiiliyritys Voi Technology palauttaa sähköpotkulautansa talvitauolta jälleen toimintaan maalis-huhtikuussa. Potkulaudat olivat pois käytöstä runsaan lumen ja jäisten pyöräteiden vuoksi. Voi tuo esimerkiksi Helsinkiin uuden, entistäkin turvallisemman sähköpotkulautamallin. Yritys haluaa kuitenkin muistuttaa käyttäjiä potkulautoja koskevista liikennesäännöistä, jotka monelta unohtuvat.
Oriveden eritasoliittymä ja vajaan kahden kilometrin osuus Tampereen suuntaan johtavasta valtatie 9:n ohituskaistasta parannetaan ELY-keskuksen ja Oriveden kaupungin yhteisessä tienparannushankkeessa. Huhtikuun alussa käynnistyvissä tietöissä uusitaan myös valtatie 9:n ylittävä jalankulun ja pyöräilyn ylikulkukäytävä.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi