Aktiivisimman lentokauden lähestyessä on hyvä muistaa perussäännöt siitä, mihin ilma-aluksella voi laskeutua tai mistä sillä voi lähteä lentoon. Viime aikoina ilmenneiden tapausten vuoksi on erityisesti helikopterien osalta laskeutumissääntöjen kertaaminen tärkeää, jotta turvallisuus ja ilma-aluksen päällikön vastuu ovat selkeästi mielessä jo ennen lentoon lähtöä.
Yritysautoilukumppani Drivalia Lease Finland kysyi kuluttajilta uuden ja käytetyn auton hankintaan liittyviä mieltymyksiä. Bensiini on edelleen käyttövoimista suosituin varsinkin käytetyn auton hankinnassa. Jopa 45,1 prosenttia käytetyn auton hankkineista tai sitä harkitsevista vastaajista suosii bensiiniä.
Teollisuuteen täysin hitsattuja levylämmönsiirtimiä valmistavan kalantilaisen Vahteruksen tuotannosta yli 90 prosenttia menee vientiin. Tarkasti aikataulutettuja toimituksia on ympäri maailmaa, mikä asettaa kovat laatuvaatimukset myös logistiikkakumppanille. Varova on hoitanut tätä pestiä yli 10 vuotta.
Kun hälytysajoneuvo lähestyy hämärään aikaan Oulun Saaristokadulla risteystä, katuvalaistus säätyy automaattisesti normaalia kirkkaammaksi. Kyseessä on Oulun kaupungin ja maailman johtavan valaisinvalmistaja Signifyn käynnistämä kokeilu. Sen tarkoituksena on testata, voidaanko katuvalaistusta kirkastamalla lisätä liikenneturvallisuutta ja helpottaa hälytysajoneuvojen liikkumista kaupungeissa.
VR Group on sitoutunut pienentämään liikenteen ympäristövaikutuksia ja yhteiskunnan hiilijalanjälkeä. Junamatkustaminen on jo tänä päivänä hiilineutraalia, ja päästöttömät kuljetukset ovat mahdollisia myös tavaraliikenteessä. Kuitenkin VR Group on valmis tekemään ympäristön eteen vielä enemmän, mistä kertovat vuoteen 2025 ulottuvat ympäristötavoitteet.
Mercedes-Benz esittelee tänään tuotantovalmiin eActros -sähkökuorma-auton, joka on tarkoitettu raskaisiin lyhyen matkan tavarakuljetuksiin. Tulokas avaa kokonaan uuden aikakauden tähtikeulaisten kuorma-automallien tuotannossa ja osoittaa käytännössä, kuinka CO2-neutraalit kuljetuspalvelut voidaan lähivuosina toteuttaa. Mercedes-Benz eActrosin sarjatuotanto käynnistyy syksyllä Wörth am Rheinin tehtaalla Saksassa.
Nopeasti kasvava trukkipalveluyhtiö Finnsiirto Oy on tänä keväänä muodostanut painoarvoltaan merkittävän uuden logistiikka-alan konsernin ostamalla henkilönostimien myyntiin, huoltoon ja tarkastuksiin keskittyvän maahantuontiyrityksen Simeri Oy:n ja Suomen Telakone Oy:n, joka on yksi Suomen johtavista maansiirtokonealan yrityksistä.
IKEA Suomi tuo uuden asiointia helpottavan palvelun asiakkaillensa poikkeustilanteen myötä. Uusi Lähinouto-palvelu tuo rekalla nyt myös suuremmat verkkotilaukset noudettavaksi suoraan kaupunkeihin. Lähinouto-palvelun toimituspaikkoina toimivat Gasumin kaasutankkausasemat Hämeenlinnassa, Porvoossa ja Seinäjoella.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on asettanut raideliikennejärjestelmän tärkeimmäksi päämääräksi turvallisuuden ja toimintavarmuuden. Turvallisuuden osa-alueelta korostuu erityisesti kyberturvallisuuden merkitys. Traficom pitää tärkeänä raideliikenteen säilymistä ja kehittymistä kilpailukykyisenä liikennemuotona myös tulevaisuudessa ja kannustaa uusien teknologioiden ja toimintamallien kokeiluun ja käyttöönottoon.
Uusi Mercedes-Benz Actros on helppo tunnistaa puuttuvista tausta- ja laajakulmapeileistään. Ne on korvattu katonrajaan sijoitetuilla kameroilla ja matkustamon A-pilareihin sijoitetuilla näyttöruuduilla. MirrorCam-järjestelmän edut ovat ilmeiset: parantunut aerodynamiikka ja sen ansiosta laskenut polttoaineenkulutus, entistä parempi liikenneturvallisuus sekä kuljettajan parantunut näkyvyys ajoneuvon koko ympäristöön.
Koronapandemia on muuttanut nopeasti talouden näkymät lievästä kasvusta jyrkkään taantumaan. Pandemian vaikutus ei vielä näy ensirekisteröinneissä, sillä maaliskuussa ensirekisteröidyt autot on pääosin tilattu viime vuoden loppupuolella. Uusien autojen tilausten määrä sen sijaan romahti maaliskuun viimeisellä viikolla lähes 80 prosenttia normaalista tasosta.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi