Rallin SM-sarja on tahkonnut tällä kaudella yleisöennätyksiä niin erikoiskokeilla kuin kotimaisissa tiedotusvälineissä, mutta nyt myös kansainvälinen näkyvyys on kasvanut uusiin sfääreihin. Viimeisin mediahyöky on tullut toiselta puolelta maapalloa Japanin kansallisen TV-yhtiön NHK:n toimesta. Suomeen yhtiön toi japanilainen naiskartanlukija Sayaka Adachi sekä Toyotan MM-rallitalli.
Brittiläisen A-SAFEn innovatiiviset törmäyssuojat löytyvät nyt teollisen laitetoimittaja Christian Bernerin valikoimista. Palkittu ASAFE on maailman ensimmäisen joustavan polymeeripohjaisen törmäyssuojan valmistaja. Christian Berner Tech Trade tarjoaa teknisiä ratkaisuja, tuotteita ja palveluja yrityksille ja kunnallisille laitoksille Pohjoismaissa.
Volvo Trucks, Cargoteciin kuuluva Hiab ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry yhteistyökumppaneineen käynnistävät ensi viikolla 32. kerran puunkuormaajamestarikilpailun. Suuren suosion saavuttaneen tapahtuman ensimmäinen osakilpailu käydään 6.-7. huhtikuuta 2017 Volvo Truck Center Tampereella, Nuutisarankatu 19.
MP 17 -messut kokoaa moottoripyöräilijät 3. – 5.2.2017 Messukeskukseen Helsinkiin. Hallit täyttyvät upeista moottoripyöristä, pärinästä ja hyvästä tunnelmasta. Tänä vuonna Pohjois-Euroopan suurin sisäkoeajorata tarjoaa entistä enemmän elämyksiä ja vauhdin hurmaa valaistulla radalla hämärässä hallissa. MP-messuilla ovat mukana kaikki suurimmat moottoripyörämerkit.
12.-13. elokuuta on jälleen aika suunnata kohti Alahärmää, kun vuorossaan kahdestoista Power Truck Show avaa ovensa messukansalle. Power Truck Show on kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma ja on tänä vuonna myös ainoa merkittävä kuljetusalan ammattimessutapahtuma. Tänä vuonna tapahtumaan odotetaan yli 35 000 kävijää.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi