Turkulainen Brighthouse Intelligence Oy on esimerkki kotimaisesta osaamisesta, jolle on globaalia kysyntää. Parhaillaan se kehittää älykästä väylää, jonka avulla meriliikenne voi ottaa askeleita kohti digiaikaa ja etäohjausta. Yhtiön kehittämälle teknologialle löytyy kuitenkin monia muitakin käyttökohteita.
Projektin tavoitteena oli kehittää ja rakentaa uudentyyppisen robotin prototyyppi sekä luokkahuoneen siivoukseen että havainto- ja opetusvälineeksi koululaisille. Robotin avulla oppilaat voivat käytännönläheisesti tutustua robotiikkaan ja robotin ohjelmointiin. Lisäksi Vatialan koululla Kangasalla hiljattain työnsä aloittanut robotti ”Ursula” osaa siivota ja ladata itsensä itsenäisesti.
Yhdysvaltalainen Tech Experience Index (TXI) -tutkimus perustuu 84 165 autonomistajan vastauksiin. Tutkimus tehtiin 90 päivää uuden, mallivuoden 2022, auton omistamisen jälkeen. Tutkimuksessa selvitettiin 35 erilaista teknologiaa, jotka jaettiin neljään kategoriaan: mukavuus, kehittyvä automaatio, energia ja kestävä kehitys sekä tietoviihde ja liitettävyys. Tutkimus mittaa, kuinka tehokkaasti kukin automerkki tuo teknologiaa markkinoille, 1 000 pisteen asteikolla mitattuna.
Työskenneltäessä eri työkohteissa täytyy mukana kuljettaa usein erikoistyökaluja, joiden unohtaminen paikan päälle työpäivän päätyttyä voi aiheuttaa kustannuksia ja viedä turhaan työntekijöiden aikaa. Asiantuntijoiden arvion mukaan yrityksille aiheutuu unohtuneista tai varastetuista työkaluista kustannuksia 450 euroa vuodessa jokaista pakettiautoa kohden.
Porissa on kevään aikana purettu kolme yli 23 vuotta käytössä ollutta tuulivoimalaa, jotka olivat aikanaan ensimmäiset megawattiluokan voimalat Suomessa. Ympäristöministeriön rahoittaman KiMuRa-hankkeen ansiosta ne voitiin nyt kierrättää ja hyödyntää tehokkaammin – aiemmin osa materiaalista olisi päätynyt loppusijoitukseen kaatopaikoille tai ulkomaisten toimijoiden käsiteltäväksi.
Valtakunnallinen Miljöö-innovaatiotuki on syntynyt Oulun Energian halusta ratkoa globaaleja ympäristöhaasteita. Innovaatiotuki on tarkoitettu muun muassa erilaisten energia- ja kiertotalousratkaisujen ja hiilineutraaliutta edistävien hankkeiden tutkimustyöhön ja teknologisten innovaatioiden eteenpäin viemiseksi. Rahoitus avautuu syyskuussa niin yritysten, oppilaitosten kuin yksittäisten tekijöidenkin haettavaksi.
Rakennusteollisuuden työkalu- ja ohjelmistoratkaisuvalmistaja Hilti on lanseerannut täysin uuden Nuron-akkujärjestelmän, joka kattaa yli 70 työkalua. Saumattoman tiedonsiirron ansiosta 22 voltin Nuron-akkutekniikka toimii edelläkävijänä rakennusalan digitalisaatiolle ja tuottavuuden kasvattamiselle, tarjoten ratkaisuja rakennusalan moniin haasteisiin.
Vihreän vedyn ja P2X-teknologian edelläkävijä P2X Solutions ja energiayhtiö Savon Voima selvittävät teollisen mittakaavan vihreän vedyn ja sähköpolttoaineiden tuotantolaitoksen rakentamista Savon Voiman Joensuun voimalaitosalueelle. Toteutuessaan laitos tuottaisi vihreää vetyä uusiutuvalla energialla tuotetulla sähköllä 30–50 MW kapasiteetilla ja tuottaisi sivuvirtana jopa 15–20 prosenttia Joensuun kaukolämmön tarpeesta.
Trevianin luotsaama Spektri Business Park Tapiolassa toimii tukikohtana Espoon katukuvaan ilmestyneille Starshipin kuljetusroboteille. Starshipin robotit ovat jo laajassa käytössä ympäri maailman, ja Suomessa robottijoukko on otettu ensimmäisenä käyttöön Alepan ruokakuljetuksiin. Robotit lähtevät aamuisin liikkeelle Spektristä ja palaavat taloon työpäivän jälkeen yöksi latautumaan.
Ponsse ja Epec esittelevät uuden, sähkökäyttöisen metsäkoneen teknologiakonseptin, PONSSE EV1:n. Metsäkone tulee kaupallisesti saataville myöhemmin, mutta Epecin teknologiaa on jo nyt mahdollista hyödyntää hyötyajoneuvojen ja liikkuvien työkoneiden sähköistämisessä. Ponssen teknologiakonsepti on kurkkaus tulevaisuuteen, jolla näytetään suuntaa teknologian kehitykselle ja vastuullisen puunkorjuun ratkaisuille.
Suomalainen teknologiayritys Epec lanseeraa sähköisen liikkumisen tuotevalikoimansa Epec Flow -nimellä. Epec Flow on kattava ja mukautettava ratkaisu työkoneiden ja hyötyajoneuvojen sähköistämiseen, niiden suorituskyvyn optimoimiseen ja omistajuuden kokonaiskustannusten entistä parempaan hallintaan. Epec Flow toimittaa hyväksi todettuja teknologioita työkone- ja hyötyajoneuvoteollisuudelle nollapäästöjen mahdollistamiseksi.
Raskaalla kalustolla liikkuminen vaatii paljon energiaa, johon myös sähkörekkojen osalta on varauduttava, jos sähköstä halutaan varteenotettava vaihtoehto perinteisille polttoaineille. Tulevaisuuden nopeille latausratkaisuille suuntaa näyttämään on nyt julkaistu MCS – Megawatt Charging System. Järjestelmän on tarkoitus tulla markkinoille vuoden 2024 aikana.
MAN Engines nostaa tason Cannesin purjehdusfestivaaleilla 2022 korkealle: MAN V12X on jatkoa tähän asti tehokkaimmalle 2000 hevosvoiman 12-sylinteriselle moottorille. Uuden MAN V12X:n iskutilavuus on 30 litraa ja moottori tuottaa hulppean 2200 hv eli 1618 kW tehon 2300 minuuttikierroksella säilyttäen silti loistavan tehopainosuhteen.
Stora Enso ja Northvolt yhdistävät voimansa kehittääkseen vastuullisia akkuja ligniinipohjaisesta kovahiilestä. Kovahiileen tarvittava uusiutuva puuraaka-aine saadaan pohjoismaisista metsistä. Tavoitteena on kehittää maailman ensimmäinen pelkästään eurooppalaisista raaka-aineista teollisessa mittakaavassa valmistettava akku, mikä pienentäisi sekä hiilijalanjälkeä että kustannuksia.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi