Lattiasta kattoon uudistettu merimyymälä sekä lisää tilaa suosikkituoksuille ja -juomille. Uusi ravintola. Raikkaanvaaleaksi päivitetty sisustus. Polttoaineenkulutusta vähentäviä teknisiä päivityksiä. Suosikkilaiva Viking XPRS palaa telakalta entistä ehompana Helsinki–Tallinna-reitilleen 7. helmikuuta.
Viking Linen Helsinki–Tukholma-linja käynnistyi keskellä öljykriisiä mutta sai silti lentävän lähdön. Nyt jo 45 miljoonaa matkustajaa palvellut linja on ollut mukana luomassa Suomeen ensin loma- ja sitten elämysteollisuutta. ”Helsingin turismille, elinvoimaisuudelle ja houkuttelevuudelle pääkaupunkien keskustat yhdistävä merireitti on erittäin merkittävä”, pormestari Juhana Vartiainen sanoo.
Tallink Silja Line avaa Turkuun täysin uudenlaisen ja uniikin päivä Tukholmassa -risteilytuotteen, joka toteutetaan joka maanantai 16.9.2024 alkaen kesään 2025 asti. Jatkossa Turusta pääsee kerran viikossa risteilylle, jossa laivalla vietetään kaksi yötä ja Tukholmassa on aikaa koko päivä klo 9.30-19.00 välisenä aikana. Vastaavaa tuotetta ei ole ollut aiemmin säännöllisesti saatavilla Turusta.
Reilusti yli puolen miljoonan suomalaisen laivamatkustajan odotetaan suuntaavan ensi kesänä lomanviettoon Viroon. Viking Line vastaa kysyntään tuplaamalla Viron-reittinsä kapasiteetin ennätyspitkäksi ajaksi Viking Cinderellan ja Viking Gabriellan lisälähtöjen voimin. Erityisesti automatkustajien kannattaa varata matkansa hyvissä ajoin sujuvan lomallelähdön varmistamiseksi.
Eckerö Line julkisti tänään tietoja taloudellisesta kehityksestään vuonna 2023. Yhtiön liikevaihto oli 140 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 16 % vuodesta 2022. Vuosi oli onnistunut myös muilla mittareilla. Eckerö Linen matkustajamäärä ylitti edellisvuonna ensimmäistä kertaa kahden miljoonan matkustajan rajapyykin.
Tallink Silja Line siirtää yhtiön Victoria I -laivan väliaikaisesti Tallinna-Tukholma-reitille 31.5.-31.8.2024 väliseksi ajaksi. Victoria I liikennöi näin rinnakkain reitin toisen aluksen Baltic Queenin kanssa, lisäten lähtojä Tallinnan ja Tukholman välillä kesän vilkkaimpien matkailukuukausien aikana.
Eckerö Linen m/s Finlandia on uudistumassa telakalla 8.2.2024 saakka. Siellä sille tehdään mittavia rakenteellisia uudistustöitä polttoaineenkulutuksen ja päästöjen vähentämiseksi. M/s Finlandia palaa liikenteeseen 8.2. klo 15.15, jolloin se suuntaa Helsingistä Tallinnaan. Rahtia kuljettava aluksemme m/s Finbo Cargo liikennöi normaalisti m/s Finlandian telakoinnin aikana.
Vuosi 2023 oli Eckerö Linelle hyvin onnistunut. Yhtiö ylitti ensimmäistä kertaa yli kahden miljoonan matkustajan rajapyykin. Myös Eckerö Linen rahtiliiketoiminta kasvoi vahvasti, samoin kuin Eckerö Linen rahdin markkinaosuus Helsinki-Tallinnan välisestä rahdin kokonaismarkkinasta. Rahtiliiketoiminnan positiivista kehitystä siivitti muun muassa M/s Finbo Cargon uudistuneet aikataulut.
Tammikuun 2024 alusta alkaen Finnlines yhdistää Biskajan-liikenteessään Bilbaon, Vigon ja Zeebruggen satamat kahdesti viikossa. Palvelu toteutetaan uusilla Eco-sarjan aluksilla, jotka tarjoavat valtavan lastikapasiteetin monenlaiselle rahdille ja joissa on innovatiivista energiaa säästävää teknologiaa.
Finnlinesin toinen kahdesta Superstar-luokan rahti-matkustaja-aluksesta (ropax) luovutettiin China Merchants Jinlingin Weihain telakalla Kiinassa 12.12.2023. Alus tulee liikennöimään Finnlinesin Suomen ja Ruotsin väliselle Naantali–Långnäs–Kapellskär‑linjalle. Aikataulun mukaan liikennöinti alkaa helmikuussa 2024.
Finnlinesin matkustajamäärät ovat kasvaneet merkittävästi Naantali–Långnäs–Kapellskär-reitillä kahden ensimmäisen kuukauden aikana, kun uusi Superstar-luokan rahti-matkustaja-alus Finnsirius aloitti reitillä. Uuden laivan palvelukonsepti tarjoaa reitillä parannettuja palveluja niin rahtiasiakkaille kuin matkustajille.
Wasaline aloitti sertifioidun biokaasun käytön perjantaina 13.10.2023. Biokaasun käyttäminen yhtenä päivänä viikossa johti rahtivarausten määrän kasvuun koko viikon 41 osalta. Kyseisellä viikolla rikottiin vuoden ennätys rahdin määrässä ja Wasaline solmi myös uusia asiakkuuksia. Kuljetettujen rahtiyksikköjen määrä kasvoi 33 prosentilla verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Suomalaiset lähtevät risteilemään yhä useammin erityisen matkakohteen tai ohjelman vuoksi. Viking Linen laivoilla järjestetäänkin ensi vuonna ennätykselliset yli sata erikoisristeilyä, joiden teemat vaihtelevat samppanjasta stand upiin ja musiikin eri genreistä muotiin. Erityistä vetoa on nyt rennoilla ja maanläheisillä teemoilla, kuten käsitöillä ja puutarhanhoidolla.
Wasaline aloittaa sertifioidun biokaasun käytön Vaasa-Uumaja-reitillä. 13. lokakuuta alkavassa Green Corri-dor Fridays -projektissa biokaasulla ajetaan yhtenä päivänä viikossa. Biokaasu on tällä hetkellä nesteytettyä maakaasua kalliimpaa, mutta varustamo hoitaa kaikki lisäkustannukset asiakkaiden puolesta. Biokaasun käyttö on osa valmistautumista EU:n päästökauppajärjestelmään, joka tulee merenkulkualalle ensi vuonna. Sertifioidun biokaasun ansiosta kaikki perjantailähdöt jouluun asti ovat ilmastoneutraaleja.
Tallinna ja Viro houkuttelevat suomalaisia vahvemmin kuin vuosiin, ja Viking Line vastaa kesäkysyntään tuomalla Viking XPRS:n rinnalle tutun M/S Gabriellan ja legendaarisen Viking Cinderellan. Uutta on, että matkoja vartaan entistä useammin viime tipassa. Viking Linen kolme päivittäistä lähtöä takaavat, että vaihtoehtoja yli Suomenlahden suuntaaville löytyy riittämiin.
Tallink Silja on lanseerannut uuden risteily-hotellituotteen Turusta Maarianhaminaan. Tämä matkapaketti tarjoaa mahdollisuuden yöpyä ensimmäinen yö rennosti laivalla upeaa saaristoa ihaillen ja sen jälkeen viettää yhden tai useamman yön hotellissa Maarianhaminassa tai Ahvenanmaalla sujuvien aikataulujen puitteissa.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi